Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Kokeita ja autokoulua

Minulla oli tällä viikolla kaksi koetta ja omasta mielestäni ne menivät hyvin. Kun kokeet olivat ohi, tuli sellainen olo että nyt ei tarvi tehdä mitään. Saa hetken huilata ja vaan olla, kun kouluakaan ei ole enää loppu viikosta eikä ensi viikollakaan paljoa. Perjantaina piti olla yksi tunti, mutta se peruttiin ja ensi viikolla on vain keskiviikkona koulua, mutta silloinkin on koe. :D Että vähän pitää lukea nyt viikonlopun aikanakin. Torstana ja perjantaina minulla oli autokoulua, syventävä vaihe, joka tulee suorittaa viimeistään kahden vuoden kuluttua ajokortin saamisesta. Torstaina oli arvioiva-ajo jossa ajoimme kaupungissa sekä maantiellä ja opettaja katsoi ajoinko taloudellisesti, huomioinko ja havainnoinko muut liikenteessä sekä hallitsinko auton. Se meni hyvin, opettaja sanoi tunnin jälkeen vain yhden asian johon tulee kiinnittää hieman enemmän huomiota ajaessa. Perjantaina oli teoriatunti sekä liukasajoradalla harjoitus. Ajoradalla kiinnitimme huomiota ajoetäisyyksiin, jarrutu

Valokuvaus

Valokuvauksen olen aloittanut jo ensimmäisellä kamerallani joskus reilu 10 vuotiaana. Silloin se nyt oli sellaista kokeilua eli kaikkea mahdollista tuli kuvattua. Ensimmäisen järjestelmäkamerani ostin rippilahja rahoilla ja siitä se on sitten lähtenyt. Olen kuvaillut omissa juhlissa sekä yksikseni kotona, niin pihalla kuin sisälläkin.  Pihalla olen kuvaillut pääasiassa luontoa. Eri vuodenajat tuovat uusia elementtejä kuvaamiseen sekä eri vuorokauden ajat. Lisäksi erilaiset esineet ovat mielenkiintoisia kuvauskohteita.  Sisällä olen kuvaillut vaikka mitä. Esimerkiksi asetelmia, leivonnaisia, askarteluja, ihmisiä ja eläimiä... Lisäksi ihmisiä ja eläimiä kuvatessa on otettava huomioon, että kohde elää ja liikkuu. Se tuo kuvaamiseen hieman lisähaastetta. Oikeanlaisilla säädöillä saat sellaisen kuvan jonka haluat. Paremmassa kamerassa on aina enemmän säätömahdollisuuksia.  Olen aina tykännyt kuvaamisesta ja järjestelmäkameran saatuani olen kuvaillut kohtuun paljon,

Moi!

Olen Marika, pian 20 vuotta täyttävä nuori nainen. Käytän nimeä Marca. Olen jo kauan miettinyt aloittavani blogin pitämisen ja nyt sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua. Blogin nimi valokuvauksen pyörteistä tuli ensimmäisenä mieleen kun aloin eilen miettiä nimeä blogilleni. Pidän leipomisesta ja valokuvaamisesta sekä askartelusta ja käsitöistä. En ole mikään huippu kuvaaja, mutta pyrin kehittymään ja oppimaan kaikkea uutta kuvaamisesta ja jakamaan kokemuksiani teidän kanssa. Käyn Lapin Ammattikorkeakoulua toista vuotta ja asun tällä hetkellä poikaystäväni kanssa Rovaniemellä, kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta.  Tänään leivoimme pullaa ja kuvailin samalla hieman.  Teimme normaaleja korvapuusteja sekä bostonpullaa. Uunituoretta pullaa Muutama kuva myös ulkoa. Lunta on vielä maassa,  vaikka eilen satoi vettä. Kyllä se hieman tänään lumihiutaleita maahan tiputti.